mt

Jos yhteiskunta olisi vene, jonka pohjalla on vettä

”Veneessä oleva vesi on herättänyt viime aikoina runsaasti keskustelua. Miten tällaisessa tilanteessa teidän mielestänne pitäisi toimia?”

”Nyt on ehdottoman tärkeää, että pikaisesti porataan reikiä veneen pohjaan. Muuten on täysin selvää, että vene alkaa upota.”

”Anteeksi?”

”Mahdollisimman isoja reikiä ja mahdollisimman keskelle venettä. Vain siten vene voidaan pelastaa.”

”Mutta eikö reikien poraamisen uhkana ole, että ne itse asiassa lisäävät veden määrää veneessä?”

”Jos reiät porataan veneen pohjaan, veden määrä tietenkin vähenee.”

”…”

”Vesi valuu alaspäin. Vai onko toimittaja joskus nähnyt ylöspäin valuvaa vettä? Ei tietenkään ole. Ei kukaan ole. Ylöspäin valuva vesi on yleinen ja ehkä inhimillinenkin harhakäsitys, mutta vaarallinen harhakäsitys kuitenkin. Se sotii paitsi tieteellistä konsensusta myös ihan puhdasta maalaisjärkeä vastaan. Nousevasta vedestä puhuvat eivät yksinkertaisesti ole kosketuksissa nesteiden realiteetteihin.”

”Aivan niin, totta kai. Kiitos haastattelusta. Seuraavaksi keihäsuutisia ja sen jälkeen alkaakin Peitonheiluttajien uusi tuotantokausi. Keskusteluun voitte tuttuun tapaan osallistua sosiaalisessa mediassa.”

Suomalaismedian olympiatilastot

Olympiakullat

Michael Phelps +14
Paavo Nurmi 9
Usain Bolt +/-0
Allyson Felix -3
Simone Biles -5

Voitot kaatumisesta huolimatta

Lasse Virén 1
Mo Farah +/-0
Tiki Gelana +/-0
Usain Bolt -1
Michael Phelps -1

Ensimmäisen maailman katastrofit

Rio de Janeiron kesäolympialaisia on kohdannut katastrofi.

Yllättäen katastrofi ei liity Rion ilmansaasteisiin, jotka häiritsevät väliaikaisesti tuhansia urheilijoita ja pysyvästi miljoonia asukkaita, Rion luoteihin, jotka osuvat mediatelttojen lisäksi myös ihmisiin, Rion urheiluareenoihin, joiden rakentamisessa kuoli toistakymmentä ja joista eivät hyödy ainakaan kaupungin asukkaat, tai ylipäätään olympialaisiin, jotka ovat ennen muuta keino siirtää rahaa urheilujärjestöille ja niiden johtajille.

Olympiayleisön raivostuttanut katastrofi liittyy Rion olympialähetyksiin: Ylen suoratoistopalvelussa on ollut alueellisia toimintahäiriöitä.

Katastrofin vuoksi suomalaiset ovat joutuneet seuraamaan olympialaisia vain kahdelta televisiokanavalta, kahdelta radiokanavalta, edellisten verkkolähetyksistä tai suurin piirtein minkä tahansa uutisvälineen verkkosivuilta.

Niin kuin keskiajalla.

Ininä #2

Katastrofaalinen ja jatkuvasti yhä vain paheneva hyttysuutistilanne on edelleen huonontunut.

Massiivisesta ylihyttysten hyökkäyksestä ja hyttysarmeijan pommista on tuskin selvitty kun sääsket ovat jo ehtineet kehittää nopealiikkeisen, äänettömän ja ”neuroottisen tehokkaan” kaupunkilaishyttysen, joka vaanii rappukäytävissä ja iskee talvellakin.

Nyt hyttysiä on tuhansia miljardeja ja ensimmäiset hyökkäävät jo joulukuussa. Ne piiloutuvat rengaskeinuihin, saalistavat erityisesti raskaana olevia naisia ja iskevät verenkiertoon tavalla, jota vain turistit eivät osaa pelätä.

Tällä vauhdilla hyttysuutisen määrä ylittää hyttysten määrän viimeistään marraskuussa, eikä hyttysuutisiakaan voi luotettavasti torjua suihkeilla, öljyillä, höyryillä, voiteilla, ansoilla, applikaatioilla, karkotteilla tai kotikonsteilla.

Vaikka hyttysennusteet ovat yhä vailla tieteellistä pohjaa, hyttysten määrän voi tietää korkeintaan jälkikäteen eikä kukaan edes ymmärrä mistä oikeastaan puhutaan, hyttysuutisia on siedettävä. Kuten asiantuntijat jaksavat muistuttaa: Sääsket ovat erittäin tärkeä osa median ruokavaliota. Ne ovat osa journalismia ja siksi niitä pitää olla.

Joten jos hyttysistä ei opi tykkäämään, on vain syötävä antihistamiinia, vedettävä sukkahousut tuulettimeen ja yritettävä totutella.

Olympiahuuma

Olympialaiset ovat valmiit alkamaan.

Pian selviävät Pekingin vuoden 2008 kisojen mitalistit.

Typerä suunnittelu

Äärimmäinen tiivistelmä evoluutioteoriasta:

  1. Yksilöt ovat erilaisia.
  2. Jälkeläiset muistuttavat vanhempiaan.
  3. Elävät lisääntyvät kuolleita paremmin.

Ohjeet kreationistille:

  1. Jos yksilöt näyttävät samanlaisilta, katso tarkemmin.
  2. Jos jälkeläinen ei muistuta vanhempiaan, vertaa postinjakajaan.
  3. Älä yritä todistaa, että kuolleet lisääntyvät eläviä paremmin.

Harras kristitty

Pakolaiskriisin hoidossa – niin kuin muissakin asioissa – ulkoasiainministeri Timo Soini seuraa Jeesuksen esimerkkiä:

Kun rahat loppuvat, lentää rakkaus ovesta ulos.

5. Moos. 10:19 – jos en erehdy.

Uusinen

Matti Vanhanen valittiin takaisin eduskuntaan.

Kansan muisti ei ole merkittävästi Vanhasen muistia parempi.

Ehkä Vanhanen tosiaan on pääministeri vuonna 2019.

Uusnordealainen taloustiede

Helsingin Sanomien järjestämässä talouskeskustelussa Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju toteaa, ettei raha auta köyhyyteen, koska köyhät eivät osaa käyttää rahaa.

Samaan aikaan Nordea sotkee asiakkaiden tilit.

Jos ihmisellä ei ole rahaa, syy on perimmäinen vastuuttomuus, kyvyttömyys tai haluttomuus.

Kun pankki hukkaa kaikkien rahat, syy on tilapäinen häiriö.

Puolen valinta

Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen professori Tapio Puolimatkan mukaan maailmankaikkeuden selittämiseen on kaksi vaihtoehtoa:

Sitten täytyy vain kysyä, kumpi on suurempi ongelma, maailmankaikkeuden synty tyhjästä vai Jumalan olemassaolo.

Toisesta on todisteita. Aloitetaan siitä.1

  1. Kolmas vaihtoehto on, ettei ulkoista todellisuutta ole ja vain kuvittelen Tapio Puolimatkan. Tässä tapauksessa ongelma on: ”Mikä minua vaivaa?” 

Kutsuvieraat

Helsingin keskustaan itsenäisyyspäivänä kerääntynyt ihmisjoukko aiheutti mittavat taloudelliset vahingot.

Kutsuvieraiksi itseään nimittänyt joukko pisti paskaksi muun muassa lohipiirasta, härkä-yrttirieskakääryleitä, silakkatarteletteja, omenapiirasta, puolukkatähtiä, tyrni-tuorejuustotorttua sekä marmeladeja ja marenkeja.

Paskaksi laitetun aineiston yhteiskustannukset saattavat olla jopa satoja tuhansia euroja.

”Osa tuhotusta aineistosta tietysti purkautuu myös virtsana, mutta tässä vaiheessa varsinaista jakaumaa on vaikea arvioida”, kommentoi poliisin tutkinnanjohtaja.

Osa paskasta jäi Presidentinlinnan saniteettitiloihin. Lopun paskan odotetaan purkautuvan lähivuorokausien aikana eri puolella Suomea.

Terminaalitermistö

Yleisradio jatkaa Counter-Strike: Global Offensive -peliturnausten televisiointia, mutta ohjeistaa lähetysten selostajia välttämään ”tappojen” ja ”pääosumien” kaltaisia ilmaisuja.

Ohjeistus on tarpeen, sillä väkivaltaiset ilmaisut ja harhaanjohtavat kielikuvat eivät kuulu urheiluselostukseen.

Lukuun ottamatta jääkiekkoa, jossa käydään sotaa, kunnes murhaava yhteispeli, täsmäaseet tai pommit ottavat hengiltä.

Sekä jalkapalloa, jossa paikallisottelut päättyvät teurastukseen ja kansainvälisissä otteluissa tulitus hiljentää katsojatkin.

Tai autourheilua, jossa kovista panoksista ja salaisista aseista huolimatta tykit ratkaisevat.

Ja puhumattakaan mistä ikinä curlingissa onkaan kyse.

Ebolattomat

Meilahden ebola-epäily on varmistunut aiheettomaksi.

Mihin me nyt kuolemme?

Sisäpiirin isku

Vantaalle rakennetaan torni, joka täyttää lähiympäristön formuloiden äänellä.

Tolppa, josta ulistaan.

Teuvo Hakkarainen oli oikeassa uhasta. Väärässä uhkaajasta.

Moukari

Viihdelehden otsikko paheksuu Miley Cyruksen niukkaa asua. Samalla hyllyllä myydään Robinin fanilehteä.

Kun Robin aloittaa kapinan varhaisteini-iän imagoansa vastaan, seurauksena on Wrecking Ball, jota kukaan ei halua nähdä.

Vihainen koulu #2: Ratkaisu

Kahdeksanvuotiaana paras ja ainoa ratkaisuni kaikkiin maailman ongelmiin olisi ollut "avaruusalus".

Yhä on.

Vihainen koulu #1: Ongelmat

Peliyhtiö Rovion tavoitteena on uudistaa perusopetus. Rovio haluaa lasten keskittyvän yhteenlaskun sijaan fuusioenergiaan, puhtaaseen veteen ja köyhyyteen:

Jos 8-vuotiaalle sanotaan, että Pasilla on viisi omenaa ja Penalla kolme, kuinka monta omenaa heillä on yhteensä, kohtelemme 8-vuotiasta kuin hän olisi tyhmä. Entä jos 8-vuotiaalta kysyttäisiin, haluaako tämä ratkaista jonkin maailman suurimmista ongelmista?

Me emme laita 8-vuotiaita vastuuseen edeltävien sukupolvien ahneuden, lyhytnäköisyyden ja selkärangattomuuden aiheuttamista ongelmista.

Me odotamme, että he täyttävät 18.

Korrelaatio/kausaalisuus

Bostonin, Harvardin ja Hongkongin yliopistojen tekemän tutkimuksen mukaan uskonnon vaikutuspiirissä olevien lasten on vaikea erottaa tosiasioita sepitelmistä.

Niin myös aikuisten.

Aseturvallisuus

Yhdeksänvuotias tyttö menetti sarjatuliaseen hallinnan ja ampui ampumaopettajansa.

Aseistautuneen yhdeksänvuotiaan voi pysäyttää vain aseistautunut ampumaopettaja.

Jatkuu

Viestintävirasto on antanut Nelonen, Sub ja Fox -televisiokanaville huomautuksen televisiomainontaa koskevien säännösten rikkomisesta.

Kanavat pitävät – Nyt 2,61 kertaa tuuheammat silmänaluset! Lorbelline: kukaan ei ole tämän arvoinen – väitteitä liiallisesta – Porvaripartneri: ala-arvoista seuraa verkosta, koska et vielä vihaa itseäsi tarpeeksi – mainonnasta – Pesupoukama: 500 minuuttia puhetta kaupan päälle, vaikkei sinulla ole ketään kenelle soittaa – naurettavina.

Järjen utopia

Puolustusvoimien entinen komentaja Gustav Hägglund on julkaissut kirjan ”Rauhan utopia”. Kirjassa Hägglund muun muassa

Sotilaaksi ryhtyminen edellyttää kykyä olla ajattelematta.

Parhaiten menestyvät ne, joiden ei tarvitse luopua paljosta.

Irytäk nanataas

Kristillisdemokraattien kaupunginvaltuutettu Marjatta Räty on järkyttynyt Olavi Uusivirran esiintymisestä Ilosaarirockissa:

Kuulemissani rokkimusiikin sanoituksissa tuli usein esille kapinallisuus, väkivalta, esiaviollinen seksi, huumeet, idän uskonnot, Raamatun totuuden vääristely.

Kuulisipa Räty, mitä Uusivirran keikalla lauletaan, kun keikan katsoo takaperin.

Jakolinja

TNS Gallupin tekemän mielipidekyselyn mukaan avioliittolain uudistaminen jakaa voimakkaasti suomalaisia.

Suomalaiset jakautuvat niihin, jotka uskovat vain sydämettömien idioottien pitävän seksuaalista suuntautumista perusteena eriarvoiselle kohtelulle, ja sydämettömiin idiootteihin.

Kentällä

Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Simon Elo on Turkissa rakentamassa jalkapallokenttää syyrialaispakolaisille. Elon mukaan tämä on osa perussuomalaisten projektia auttaa ihmisiä konfliktialueilla pakolaisten vastaanottamisen sijaan.

Hanke on huomattava, sillä pakolaisuuden merkittävin syy on kotimaan rajalliset harrastusmahdollisuudet.

Kuorosota

Suomen Kuvalehden haastatteleman "erään keskikokoisen seurakunnan kirkkoherran" mukaan säännöt kuorojen muodostamiselle ovat tiukat:

1990-luvulla en päästänyt amerikkalaista homokuoroa esiintymään kirkkoon. En lyönyt Raamatulla, mutta totesin että tällä perusteella ei kuoroja muodosteta. Ei ole mitään homokuoroja. On olemassa mieskuoroja ja sekakuoroja.

Olisi kannattanut lyödä Raamatulla. Jeesus yksiselitteisesti totesi, että kuoroja saa muodostaa vain sukupuolen perusteella.

Lapsikuorot, amatöörikuorot, ammattikuorot, kerhokuorot, eläkeläiskuorot, nuorisokuorot, koulujen kuorot, kamarikuorot, kansalliskuorot, gospelkuorot, sinfoniakuorot, ylioppilaskuorot, viihdekuorot, lausuntakuorot, balettikuorot, enkelikuorot sekä julkisuudessa esiintyneiden henkilöiden ympärille viihdeohjelmaa varten muodostetut kuorot joutuvat kaikki helvettiin.

Vain televisiota

Rakas sinusta on tullut viidakon neljän tähden junior top master poliisikokelasluola-TV & huippuhuussi of Finland.

Digitaaliharhaisuus

Etelä-Koreassa tehty tutkimus paljastaa tietokoneiden, älypuhelinten ja internetin aiheuttavan digitaalista harhaisuutta.

Oireilevat ihmiset saavat tyydytystä siitä, että muistavat puhelinnumeroita, ovikoodeja ja televisio-ohjelmien esitysaikoja, ja uskovat ihmisten, jotka eivät muista tarpeettomia numerosarjoja, kärsivän joko aivovammasta tai psykiatrisesta sairaudesta.

Digitaalisen paranoian riskiryhmään kuuluvat keski-ikäiset ja sitä vanhemmat. Taustalla on vanhenemiseen liittyvä pään paisuminen. Erityisesti harhaisuutta esiintyy ihmisillä, jotka eivät osaa käyttää tekniikkaa.

Jätevuoto

Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Terhi Koulumies on paljastanut Helsingin seudun ympäristöpalvelujen johtaman salaliiton. Koulumiehen vuotamien tietojen mukaan jätteiden määrää ei tarvitse vähentää eikä kierrättäminen hyödytä, vaikka HSY, ala-asteen ympäristöopin opettajat ja logiikka ovat toisin vuosikausia uskotelleet.

Koulumies uskoo kierrätykseen kannustamisen olevan osa laajaa petosta, jossa ihmiset on johdateltu uskomaan, että luonnonvarat ovat rajalliset ja ihmiskunnalla on käytössään vain yksi maapallo.

Vihreät ovat jo tarjonneet Koulumiehelle poliittista turvapaikkaa Hevonkuusesta.

Pimeät ritarit

Yhdysvaltojen tiedusteluviranomaisten mukaan Kansallisen turvallisuusviraston tietojenkeruuohjelma on estänyt muun muassa New Yorkin pörssiin kohdistuneen iskun.

Iskua pörssiin suunnitteli uskomattoman lihaksikas, omituiseen naamioon pukeutunut ja äärimmäisen epäselvää englantia puhunut mutta yllättävän kaunissilmäinen terroristi.

Tiedusteluviranomaiset joutuivat keskeyttämään tiedotustilaisuuden, sillä taivaalle ilmestyi etäisesti eläintä muistuttava valomerkki ja viranomaiset katsoivat tämän osoittavan, että heidän harjoittamansa suojelu on sekä välttämätöntä että tervetullutta.

Pyhä kompromissi

Sisäasiainministeri Päivi Räsäsen mukaan uskonnonvapaus ei ole peruste Suvivirren poistamiselle koulujen kevätjuhlista.

Tehdään kompromissi.

Uskonnottomat laulavat Suvivirren, ja kristityt antavat samaa sukupuolta olevien mennä naimisiin.

Jos jätätte rauhaan aborttilain, saatte pitää joulujuhlien seimikuvaelmankin.

More shit in archives. So read that shit. »