mt

Hampaaksi rattaaseen

Opetusministeriön asettama työryhmä suunnittelee opintotukijärjestelmän uudistamista. Uudistukseen sisältyy opintotuen ehtojen tiukentaminen.

"Opiskelijan päätyön tulee olla opiskelu, jos tavoitteena on valmistuminen kohtuullisessa ajassa ja siirtyminen työmarkkinoille tutkinnon suorittamisen jälkeen" (Stefan Wallin, Verkkouutiset, 8.12.2009)

Luulin, että yliopisto-opiskelun tavoitteena on kehittyä alansa asiantuntijaksi.

Työryhmän puheenjohtajana toimineen valtiosihteeri Marcus Rantalan mukaan vaatimusten tiukentaminen helpottaa tukikuukausien laskentaa.

Opintotuen tärkein ominaisuus onkin helppo laskettavuus.

Tiukennuksista huolimatta Wallin korostaa, että opiskeluaikana pitää jäädä aikaa ylioppilaskuntatoimintaan, aktiiviurheiluun ja perheen perustamiseen.

Joskus opiskellessa oli aikaa myös laaja-alaisen yliopistollisen koulutuksen hankkimiseen.


9.12.2009

Previous: Liian vaikea #10
Next: Riskitekijä